Pages

Wednesday, February 11, 2015

Tiny things to start the year

Yksivuotias ei osannut toivoa vielä mitään joulupukilta, mutta isoveljet ehdottivat nukenvaatteita. Sovimme kuitenkin, että niitä ei tarvitse kirjoittaa lahjatoivelistaan, sillä äitikin voi kyllä ommella pieniä mekkoja ja pöksyjä jämäpaloista. Ensimmäisenä leikkasin kankaat pieneen tunikaan/mekkoon sekä housuihin. Pallokangas on omasta viimekesäisestä topistani, joka on edelleen keskeneräisten kasassa. Housujen kangas on ihanaa Lillestoffin luomufarkkutrikoota Kestovaippakaupasta, josta tein jo itselleni paljon pidetyt legginssit. Kaavat löysin Murusia-blogista ja ensimmäisellä kerralla toteutin ne ihan ohjeen mukaisesti. Isoveljien nimeämää Nuketta Nukettajaa on riisuttu ja puettu sittemmin ahkerasti.

Our little sister got a doll last August as a birthday present. I finally made her some clothes. 


Nasu on kolmevuotiaan isoveljen rakkain lelu. Hänellä on jo vaippa sekä toiveiden mukaisesti toteutetut pinkit villasukat ja ruskea huivi. Nukenvaatteet nähtyään Nasu kaipasi kuulemma vaaleanpunaista pipoa. Lanka on jotain todella vanhaa Seiskaveikkaa ja malli omasta päästä, ihan helppoa palmikkoa. 

Piglet is our three-year-old's favorite toy. He (or she?) already has a nappy, socks and a scarf. And now a cap as well.


Näillä lähti alkuvuosi käyntiin. Sen jälkeen on onneksi koneet surisseet ja puikot suihkineet, ja nyt olisi paljon päivitettävää blogiin.

I've been sewing and knitting a lot in January. Next I have some bigger things to blog about.

No comments:

Post a Comment