Pages

Thursday, October 25, 2012

Suklaa-piparminttukeksejä


Today I baked chocolate peppermint cookies.

Olin luvannut esikoiselle, että menisimme tänään eskarin jälkeen metsäretkelle. Kuopus vetelee aamupäivisin pitkiä unia, joten päätin kokeilla kauan suunnittelemiani pikkuleipiä. Tarkoitus oli tehdä murotaikinapohjaisia, pehmeitä keksejä, joita maustaisin Ekosopista ostamallani luomupiparminttu-uutteella.

Taikinasta tuli hyvää. Sellaista, jota olisi voinut syödä koko kulhollisen.


150 g luomuvoita
1.5 dl luomuruokosokeria
1 kananmuna
3.5 dl luomuvehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
pari lorausta piparminttu-uutetta

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri sekaisin, lisää muna.
Lisää kuivat aineet, sekoita.
Lorauta lopuksi piparminttua joukkoon - varovaisesti, tai saat keksejä, jotka saavat nenän valumaan.
Nostele taikinasta lusikalla pieniä kasoja leivinpaperin päälle.
Paista 175 °C:ssa 12 min.



Uute tuntuu riittoisalta. Olen aiemmin käyttänyt sitä vain kerran, raakasuklaan maustamiseen.


Keksien kannattaa antaa jäähtyä kunnolla paistamisen jälkeen, tai muuten ne hajoavat käsiin. Ne olivat mielestäni parempia oltuaan hetken kylmässä (ulkona, rasiassa, vaunujen pussissa), jolloin sisus maistui suklaisemmalta. 

Tai toisaalta, retkellähän kaikki maistuu paremmalta. Näitä keksejä ainakin syötiin antaumuksella.

2 comments:

  1. Kuulostaapa hyvältä, näitä täytyy tyttöjen kanssa koittaa leipoa! Kiitos vinkistä :)

    ReplyDelete
  2. Ole hyvä. Suosittelen muuten tekemään heti suosiolla tuplataikinan. Nämä eivät kovin pitkään säilyneet..!

    ReplyDelete