Pages

Monday, November 10, 2008

Ei mitään erityistä.

Unohdin Sukkasadosta yhdet sukat. Tai ne on kyllä esitelty, mutta olivat laskuhetkellä väärässä paikassa ja unohtuivat loppusaldosta. Kyseessä ovat ihan ekat Sukkasadon sukat, sairaalaan menevät nekin.

Olen tehnyt vähän tuota ja tätä, mutta en ole saanut mitään valmiiksi. Suurimmat syyt ovat opiskelu ja halvatun tentit sekä lapsen sairastelu. Tasan viikon päästä juhlitaan kaksivuotissynttäreitä, joihin mun oli tarkoitus neuloa pojalle slipoveri. En ole edelleenkään saanut päätettyä lankaa (jotain puuvillaista) enkä väriä (oranssi, vihreä, raidallinen?), joten jospa sitten jouluksi.. otan mielelläni vastaan lankasuosituksia.

Työn alla on uusi BiBo. Tein samanlaisen viime talvena oranssista Ainosta. Malli on kiva, nyt puikoilta valmistuu lakki mustasta Luxux Cloudista.

Isänpäivää vietettiin Elma-messuilla. Ensin ihastelimme koko perheen voimin eläimiä. Voi sitä lapsen riemua, kun pääsi silittämään lampaita ja piipittämään tivuille. Myöhemmin jaettiin perhe puoliksi, jolloin miesväki suuntasi metsämessuille potkimaan traktoreiden eli pojan kielellä takkolien renkaita ja mama livahti kädentaito-osastolle. Tänä vuonna saalis oli parempi kuin viime vuonna (josta on muuten yhä lankaa jäljellä..). Tai toisaalta nyt sain katsella rauhassa, kun viime vuonna hyssytin hiki päässä parkuvaa lasta kantoliinassa ja työnsin isoja yhdistelmävaunuja tungoksessa. Nyt sain hetkessä haalittua kuusi kerää lankaa, Addin bambupuikot, pari virkkuukoukkua, kaksi kerää ihanaa pinkkiä Huopasta ja pari piparimuottia. Meillä tarjoillaan tänä vuonna traktori- ja lammaspipareita.



Suunnitteilla on neljät lasten sukat ystävien lapsille, lapaset ja hupullinen neuletakki. Ostin tänään punaista Mamboa ja kokeilen mitä saan aikaan. Ruskealle Mambollekin ois ohje valmiina, mutta kyseistä väriä ei enää tunnu löytyvän kaupoista eikä sitä ole tarjolla Novitan sivuillakaan. Tarvinnee varmasti taas tehdä reissu tehtaanmyymälään. HARMI :D

1 comment:

  1. No sinähän olet onnistunut ostoksissa! Hiljaista on neulerintamalla täälläkin, tai siis työnalla on juttuja, mutta eipä esiteltävää...

    ReplyDelete